Päätin kirjoittaa tämän pienen oppaan, koska itse olen käynyt läpi kaikki kiemurat ja byrokratiat ja en löytänyt silloin kunnollisia ohjeita mistään. Keskityn tässä oppaassa vain koko tutkinnon suorittamiseen, koska en vaihtarijutuista tiedä paljoa ja niistä käsittääkseni löytyy jo aika paljon tietoa. Nämä ohjeet ja tiedot on kirjoitettu syksyllä 2006, joten jotkin asiat saattavat muuttua, eli tarkistakaa aina muista lähteistä. Sivu on vielä kesken, eikä yliopisto-opiskelusta ole minulla vielä paljon kokemusta, joten kirjoittelen lisää sitä mukaa kun niitä selviää. Kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen zanga426@gmail.com
Haluan Irlantiin opiskelemaan, mitä tehdä?
No ensiksi on sanottava, että kuten muissakin maissa, on opiskelujuttujen järjestäminen paljon helpompaa, jos on asunut maassa jo opiskeluaikaa ennen. Irlanti on hyvin byrokraattinen maa, jossa asioita ei usein voi hoitaa puhelimessa vaan on käytävä itse paikan päällä setvimässä juttuja. Maahanmuutto ennen opiskeluja on hyvä idea myös siksi, että pääsee tutustumaan kulttuuriin ja käytäntöihin jo etukäteen.
Irlannissa on monenlaisia kouluja: yliopistot, Institute of Technology:t, Further Education Centerit, yksityiset colleget yms. Periaatteessa edellä mainituista kaikki muut paitsi Further Education Centerit ovat ns. kolmannen asteen korkeakouluja. Yliopistoista valmistuu samoihin titteleihin kuin Suomessa, toisen asteen kouluissa tutkinnot vaihtelevat Certificate:sta Diploma:n. Kannattaa tutustua kursseihin www.qualifax.ie -sivustoilla ja sitten päättää minkälaisia opintoja lähtee suorittamaan.
Mitä papereita/järjestelyjä minun on tehtävä ennen pyrkimistä?
Jotta voit pyrkiä mihin tahansa kouluun on sinulla oltava seuraavat paperit: ylioppilastutkintotodistus tai vastaava, PPS-numero, syntymätodistus (tai passikin käy yleensä).
Ylioppilastutkinto ja lukion päättötodistus tai vastaavasti ammattikoulun päättötodistus on käännettävä englanniksi. Pääsääntöisesti suosittelen virallisen kielenkäyttäjän palkkaamista tai ylioppilaslautakunnalta todistuskäännöksen tilaamista, mutta olen myös kuullut, että oman koulusi leimoilla varustetut todistukset tai jopa itse käännetyt ovat kelvanneet. Tämä kannattaa aina varmistaa koulusta johon olet hakemassa, koska käytännöt vaihtelevat. Jotkut koulut vaativat myös kielikokeen suorittamista, mutta useimmille riittää lukion englannin arvosana.
PPS-numero on vähän niin kuin sosiaaliturvatunnus. Sen saa hankittua paikallisesta sosiaalitoimistosta (Welfare Office). Hakemusta varten tarvitset passin ja todistuksen osoitteestasi. Tämä tarkoittaa sitä, että tarvitset esimerkiksi laskun, jossa näkyy sinun nimesi ja osoitteesi ja sen pitää olla virallinen. Myös vuokrasopimus käy ja, jos asut kimppakämpässä voit saada sen jos kämppiksesi kirjoittaa todistuksen siitä, että asut talossa ja antaa omalla nimellä varustetun laskun mukaasi. Jos sinulla ei ole asuntoa, vaan asut hostelissa, voit kymmenen päivän varauksen tehtyäsi saada todistuksen hostellista PPS-numeroa varten.
Syntymätodistuksen voi tilata kirkkoherranvirastosta tai maistraatista. Kaikki koulut eivät sitä vaadi, mutta mielestäni se kannattaa hakea, koska Irlannissa se on passiakin tärkeämpi henkilöllisyystodistus. Useat koulut hyväksyvät kuitenkin passin henkilöllisyyden todistamiseksi.
Hakeminen kouluihin
Kolmannen asteen kouluihin haetaan pääsääntöisesti Central Application Officen kautta netissä. Osoitteesta www.cao.ie löytyy infoa mm. pisterajoista, kursseista ja hakukriteereistä. Samassa osoitteessa voi myös täyttää hakulomakkeen. Joillakin yliopistoilla on omat hakumenetelmät, jotka on ilmoitettu yleensä koulun nettisivuilla.
Kun olet lähettänyt hakemuksesi ja asiaankuuluvat todistukset, lähettää CAO ne eteenpäin hakemiisi kouluihin. Kuten Suomenkin yhteishaussa, jos pääset ensimmäiseen hakuvaihtoehtoosi, ei sinulle tarjota mitään muita paikkoja.
Suomessa asuvat hakijat vastaanottavat tarjoukset useimmiten nk. early offers round:lla, mutta tarjouksia voi tulla myös vielä syyskuun puolella. Jos et saanut tarjouksia kannattaa soittaa hakemiisi kouluihin ja kysyä perusteita hakemuksesi hylkäämiselle: joskus näillä oppilaitoksilla kestää todistuksien tutkiminen tuhottoman kauan, eivätkä he ilmoita tästä viivästyksestä missään mitään.
Toisen asteen kouluihin haetaan suoraan täyttämällä hakemus netissä. Näihin kouluihin on usein haastattelut. Kouluun voi hakea ympäri vuoden ja ainakin DLCFE järjestää haastattelupäiviä useita kertoja vuodessa.
Raha-asiat
Ainakin tällä hetkellä Irlannissa ei ole lukukausimaksuja julkisella sektorilla. Julkiset yliopistot veloittavat ns. student levy maksuja, jotka ovat noin 700 euron luokka vuosi, yksityisissä kouluissa hinnat ovat suurempia. Jos olet jo opiskellut kolmannen asteen koulussa tai et olet EU-kansalainen (tai olet, mutta olet viettänyt enemmän kuin kaksi vuotta viimeisen viiden vuoden aikana muussa kuin EU-maassa) joudut maksamaan lukukausimaksut noin 2000-6000 euroon vuosi. En kuitenkaan usko, että he lähtevät aikaisempia opintojasi mistään tarkastamaan, eli voit luultavasti välttää maksut aikaisemmista opinnoista huolimatta. Tarkemmat tiedot maksuista löytyy kunkin koulun sivuilta. Toisen asteen collegeissa käytäntö vaihtelee.
KELA myöntää ulkomailla opintojansa suorittavalle opintotukea ja asumislisää, jos koulu on julkisen valvonnan alainen eli siis joko valtion koulu tai valtion hyväksymä yksityinen koulu ja jos opinnot valmistavat ammattiin ja ovat päätoimisia. Opintolainan takausta myönnetään samoin perustein. Lainaa voi hakea täyttämällä lomakkeen, jonka voi tulostaa kelan sivuilta. Jos opiskelet maassa yli vuoden, joudut myös hakemaan päätöstä Suomen sosiaaliturvaan kuulumisesta. Tämänkin lomakkeen saat kelan sivuilta ja siinä kysytään lähinnä aikeistasi palata Suomeen yms.
Myös paikan päältä voi hakea erilaisia stipendejä. Student Grant ja Maintenance Grant myönnetään usein County Councilin toimesta. Hakemuksia voi noutaa oman alueen Council Officesta. Stipendin saamiseksi täytyy täyttää tietyt vaatimukset, jotka on listattu hakemuksessa. Muista kuitenkin, että stipendi ilmoitetaan veroviranomaisille ja jos tukia tulee sekä Suomesta ja Irlannista ylittyvät tulorajasi ja jompikumpi otetaan pois.
Colleges of Further Education
Itse opiskelen tällä hetkellä tällaisessa oppilaitoksessa. Koulun asemaa on aika vaikea kuvailla, koska se ei ole oikeastaan ammattikoulu, muttei ammattikorkeakaan. Koulut tarjoavat useita vuoden tai kahden pituisia kursseja, jotka valmistavat ammattiin. Ammattikoulumaisen koulusta tekee useat amiksesta tutut oppiaineet, kuten puutyöt, IT ja kampaaja- opinnot. Koulu tarjoaa monien käytännön aineiden lisäksi mm. business- kursseja, lukion täydennysopintoja (ns. lukion kymppiluokka) ja sihteeriopintoja. Itse suoritan tällä hetkellä print journalism-kurssia, joka kestää vuoden.
Useimpien lyhyiden kurssien suorituksesta "palkitaan" FETAC- todistuksella. FETAC eli Further Education and Training Awards Council on sisältää monia eri tasoja 1-6. Jos suoritat FETAC 5 kurssin olet periaatteessa suorittanut ammattikoulua vastaavat opinnot, joten voit pyrkiä tällä todistuksella suoraan yliopistoon, jos koulussasi on nk. Higher Links Scheme. Level 6 on jo ns. alemman korkeakoulun tasoa. FETAC- todistukset on tunnustettu lähes kaikkialla Euroopassa ja varsinkin englannissa on paljon samantyyppisiä kursseja.
Opiskelu koulussa on aika rentoa ja siksi kursseille hakeutuu paljon ylioppilastutkinnon reputtaneita tai huonoilla pisteillä valmistuneita opiskelijoita. Myös monet vanhemmat jo työelämässä olleet tulevat kouluihin hakemaan lisäoppia tai suorittamaan tutkintoa jossakin ihan muussa aineessa. Suosittelen näitä opintoja kaikille niille, jotka eivät ole ihan sata prosenttisen varmoja siitä, että haluavatko he opiskella juuri jotain kyseistä oppiainetta, sillä opetustyyli on hyvin käytännönläheinen ja opinnot sisältävät usein työharjoittelua. Yhden vuoden kurssi voi olla myös hyvä idea, jos olet epävarma kielitaidostasi, sillä tunneilla edetään niin hitaasti, että huonommallakin kielitaidolla selviää. Jos olet jo yliopisto-opintoja suorittanut ja hyvän kielitaidon omaava, ei ehkä kannata näihin opintoihin aikaansa tuhlata.
Linkit
www.qualifax.ie Hakupalvelu kursseille ja tutkinnoille
www.cao.ie Central Application Office korkeakouluihin hakuun
www.dcu.ie Dublin City University
www.ucd.ie University College Dublin
www.dlcfe.ie Dun Laoghaire College of Further Education
www.forum.brayforum.com/ Infoa Irlantiin muutosta ja keskustelua aiheesta
www.yksipienirasti.com/irlanti-opas/ Ohjeita käytännön järjestelyihin
http://www.oasis.gov.ie/ Valtion asukasinfosivu.