Tänne

Eli siis opiskelu on lähtenyt käyntiin ja huomaan istuvani samassa luokassa noin 40 teinin kanssa! Lähestulkoon jokainen on vasta 18 tai just täyttämässä. Luokalla on vain yksi toinen ulkomaalainen, Luxemburgista ja onneksi hän on ehkä astetta kypsempi kuin muut luokkalaiseni. Ihan mukavaa porukkaa ne muutkin on, mutta ei kauheesti innosta keskustelut siitä miten joku oli tilannut väärennetyt henkkarit netistä yms..

Luennot on toistaiseksi osoittautuneet aika helpoiksi ja kohtuullisen tylsiksi. Ainoat harmaita hiuksia tuottavat moduulit ovat espanja (jonka aloittaminen oli oma painajaisensa sinällään, mutta siitä tuonnempana) ja shorthand (suomeksi?). Tuolla espanjan tunnilla oon ihan pihalla ja shorthand aiheuttaa niin paljon ekstra-töitä, että väkisinkin sitä rupee vihaamaan. Sen sijaan Writing and Reporting- moduli on osoittautunut hyvin hedelmälliseksi, koska olemme kirjoittaneet jo kaksi juttua ja kolmas pitäisi palauttaa maanantaina.

Muutenkin koulu on hyvin erilaista kuin viime vuonna ja tilat ovat mitä mukavimmat. Käyn espanjan tunneilla viereisessä Kevin st:n toimipisteessä joka onkin sitten jo astetta ankeampi. Meidän koulusta löytyy siis aika iso kirjasto, kahvila, ravintola, opiskelijaliiton tila, jossa mm. DJ soittaa joka keskiviikko ja paljon vapaita atk-pisteitä.

Dubliniin kulkeminen on osoittautunut aika raskaaksi ja saattaapi olla, että muutan Dubliniin ainakin sitten ensi lukukauden puolella. Koululla ei ole omaa kampusta, mutta muut keskustan yksityiskoulut tarjoavat majoitusta (hyvästä rahasta tietenkin) muillekin opiskelijoille. Pitääkin nyt vähän tarkastella valikoimaa josko sinne pääsisi jo joulun jälkeen muuttamaan.

Tänään olis tarkoitus suunnata yhden ruotsalaisen tutun synttäreille. Luvassa siis kostea skandi-ilta, jos vime hippaloihin on luottaminen.

Olen siis tosiaan vielä hengissä ja vaikka edellisen postauksen sävy olikin aika masentunut ja epätoivoinen, on asiat jo huomattavasti paremmin.

Viime postaukseen liittyen, on elämä alkanut taas hymyilemään ja vaikka ko. idiootti yrittää vieläkin tuhota elämääni, on tämäkin pikkukylä osoittanut vaihteeksi hyviä puoliaan. Perättömät jutut, joissa minä olen kuulemma uhkaillut tappaa kyseisen henkilön ja kuinka hän pelkää henkensä edestä ovat jopa ko. henkilön omissa kaveripiireissä soineet kuuroille korville. Ilmeisesti olen kuitenkin onnistunut saavuttamaan jonkinlaisen kunnioitusta herättävän aseman tässä kyläpahasessa, että kaikki näitä juoruja kuulleet henkilöt ovat tulleet mulle suoraan niistä puhumaan ja kertomaan miten säälittäviä mustamaalausyrityksiä ne ovat olleet. Se tuntuu aika hyvältä.

Toiseksi, hiljaisen ja melkein ahdistavan kesän jälkeen olen aloittanut opiskelut DIT:ssa ja muutamista vastoinkäymisistä (niistä lisää myöhemmin) huolimatta tuntuu nyt vihdoin siltä, että kaikki järjestyy. Maanantaina alkaa se oikea koitos kun luennot alkavat.

Kesällä ei tosiaan tapahtunut juuri mitään. Siksi en jaksanut täälläkään tehdä tikusta asiaa, vaan jätin turhat mutinat pois. Blogin kirjoittamisenhan pitäisi olla hauskaa ja siinä vaiheessa, kun se alkaa tuntua velvollisuudelta, on ainakin minun parasta siirtyä muihin hommiin.

Tässä varmaan ne tärkeimmät tällä kertaa. On muitakin juttuja, mutta niistä ehkä sitten myöhemmin, kun en nyt viitsi tätä postausta saastuttaa niillä ainasilla "miksi tämäkin perkeleen juttu ei tässä maassa toimi"-kirjoituksilla. Niitä tiedossa varmasti hyvin pian :)

P.S: Blogin nimi lyheni sattuneesta syystä. Ei täällä paljon kuvia ole nähty viime aikoina :P

Se satuttaa niin paljon, kun huomaa minkälaisten ihmisten kanssa sitä on pyörinyt lähemmäs vuoden ajan. Ihmisiä, joille on avannut salaisimmat arkkunsa, joihin on luottanut ja joitten puolesta ollut huolissaan. Se on käsittämätöntä tuskaa, kun tajuaa mitä ne ihmiset on puuhailleet selän takana ilman minkään näköistä omatunnon tuskaa.

Käräytin tänään yhden parhaista ystävistäni haikailemasta poikaystäväni perään. Kyseessä ei ollut mikään viaton haikailu vaan tämä henkilö on jo kuukausia yrittänyt dominoida meidän suhdetta. Hän on lähetellyt useita viestejä, joissa hän paljastaa kiintymyksensä ja käyttäytyy muutenkin erittäin vastenmielisesti. Merkit on olleet ilmassa jo pitkän aikaa, mutta en vain halunnut uskoa, että minulle niin tärkeä ihminen tekisi mulle näin. 

Poikaystäväkään ei ole ihan syytön. Kyseinen ”ystävä” sattuu olemaan meidän kummakin kaveri ja aluksi poikaystävä ei vain osannut laskea kaikkia vihjeitä yhteen. Hyväuskoisena hän luuli, että tämä henkilö halusi vain jutella, mutta lopulta hänkin ymmärsi mistä oli kysymys. Hän torjui yritykset ja omien sanojensa mukaan otti hetkeksi etäisyyttä, mikä ei kuitenkaan auttanut.

Vihainen olen molemmille: poikaystävän olisi pitänyt tajuta kertoa mulle koko asiasta, siitä miten tämä mukamas-ystävä puukottaa minua ihan tarkoituksella selkään. Hänen olisi pitänyt ymmärtää, että tytölle ei mene puhe jakeluun. Hänen olisi pitänyt ymmärtää, että toisen ehdotuksen jälkeen, oli miten hyvä kaveri tai ei, olisi jo pitänyt ruveta välttelemään koko idioottia. Hänen olisi pitänyt ymmärtää, että saisin tietää joka tapauksessa. Nyt se sattuu vielä enemmän. 

”Ystävän” sen sijaan olisi pitänyt tajuta, että toisen poikaystävää ei lähestytä noin, ei vaikka miten olisi tunteen paloa. Jos hän olisi oikeasti musta välittänyt, ei hän olisi edes kertonut tunteistaan poikaystävälleni, saati sitten myrkyttänyt suhdetta eron toivossa.

Olo on suoraan sanoen paska. Ja edessä on vielä pahin, kun tämä idiootti aloittaa kostotoimet.

Pääsin taas tutustumaan Irlannin ihanaan byrokratiaan, kun pankkitilin avaaminen tuli ajankohtaiseksi. 

Tähän asti olen sinnitellyt suomalaisella Visa Electronilla ja paikallista pankkitiliä en ole vaan saanut aikaiseksi avattua, kun en sitä ole oikein mihinkään tarvinnut. Kesän lähestyessä ajattelin kuitenkin, että hoidan kaikki arkiset virastoasiat pois alta ennen kuin työt alkavat.

Suomessahan tämä koko pankkiasioiminen ei olisi edes blogikirjoituksen arvoinen, mutta toista se on täällä Irlannin ihmemaassa. Tiesin jo etukäteen, että mukana on hyvä olla paljon erinäisiä dokumentteja, niitäkin joita ei luulisi tarvitsevansa. Paikallinen lainsäädäntö velvoittaa jokaisen pankkitilin avaajan esittämään kaksi henkilötodistusta, PPS-numeron ja todistuksen osoitteesta. Minulla oli mukana passi, suomalainen henkilökortti (suomen ja englanninkielinen, hologrammilla ja EU-tähdillä varustettu läpykkä), kirje koulusta, vuokrasopimus, kirje paikalliselta yhteishakulaitokselta, kirje vuokranantajalta ja PPS-numero. 

Pankin hyinen mamma totesi heti alkuun, että henkilökortti, jolla olen mm. matkustanut maasta ulos ja sisään ei käy. Tarkistuksen jälkeen hän myös totesi, että mikään tuomistani kirjeistä ei käy todistukseksi osoitteesta. Ei siis myöskään vuokrasopimus!

Mamma sanoi, että ainoa vaihtoehtoni on käydä uudelleen anomassa PPS-numero, joka sitten lähetetään uuteen osoitteeseeni. Tätä varten tarvitsen, yllätys yllätys, todistuksen osoitteesta! 

Kaikki tämä hässäkkä juontaa juurensa rahanpesun välttämisestä, joka on täällä vihreällä saarella melko iso ongelma. Koska Irlannissa ei ole mitään väestörekisterin kaltaista tietokantaa maassa asuvista, täytyy esimerkiksi sähkösopimusta tai sitä pankkitiliä avatessa esittää todistukset osoitteesta. Irlantilaiseen tyylin ei mikä tahansa todistus (esim. vuokrasopimus) käy vaan todistuksen täytyy pääsääntöisesti olla joko nk. utility-lasku tai valtion lähettämä kirje.

Välillä tulee näitten byrokratiahässäköiden keskellä sellainen luovuttajan olo. Miksi ihmeessä kidutan itseäni asumalla maassa, jossa minua kohdellaan kuin rikollista ja jossa arkistenkin asioiden hoitaminen on niin vaikeaa?

Bloggailu on jäänyt vähän vähemmälle, koska koulutyöt ja lomailut ovat vieneet kaiken liikenevän ajan. Lukukauden loppu on alkanut häämöttää ja monet loppuprojektit painavat niskaan toden teolla.

Koulun loppuminen on herättänyt tietynlaista helpotuksen tunnetta, mutta myös huolta tulevaisuudesta: kykenenkö ikinä toteuttamaan haavettani tässä maassa ja onko minusta toimittajaksi ylipäätään. Kirjoitteluintoni on laantunut sekä blogin että artikkeleiden suhteen ja usko itseen on ollut kovalla koetuksella.

Asiaa ei auta lähipiirin vakuuttelut kielitaidostani ja kyvyistäni; heille kuka tahansa englantia kohtuullisen sujuvasti puhuva on natiivi, eikä ymmärrystä löydy huolelleni "hienomman" sanaston puuteesta. Jotkut ovat kehoittaneet kirjoittamaan omalla äidinkielelläni, mutta juttukavereitten puuttessa on Suomen kieli alkanut ruostua.

Huomenna on kuitenkin tiedossa kauan kaivattu irtiotto: ystävän 21-vuotispippaloita varten matkustamme länsirannikolle Galway:hin, jossa rentoudumme erinäisiä nesteitä nauttien kaksi päivää. Takaisin tullessa kopataan äiti mukaan lentokentältä ja vietän sitten viikon hänen kanssaan.

Eli siis ensimmäinen Irlannissa julkaistu lehtiartikkelini tuli painosta ulos viime torstaina. Kyseessä siis tämä surkuhupaisa työharjoittelukokemukseni ainoa hedelmä. En ole vielä saanut lehden pdf-versiota, mutta kaikki Dublinin seudulla asustavat voivat lehden bongata musiikkiliikkeistä ja julkisilta paikoilta ilmaiseksi vielä tämän viikon torstaihin mennessä

Kun aloitin opiskelemaan tässä laitoksessa ensisilmäyksellä lempiopettajakseni valitsin mediaa ja viestintää opettavan nuorehkon mieshenkilön. Minusta kyseinen tyyppi opetti kiinnostavalla tavalla ja nautin kovasti tunneista. Hänellä sattui olemaan muutama kummallinen piirre, kuten edestakaisin kävely KOKO ajan ja kummallinen amerikkalainen aksentti (hän on siis irlantilainen), mutta olin kuitenkin hyvin tyytyväinen tunteihin.

No tämä samainen miekkonen on myöhempinä aikoina muuttunut ujosta ja hiljaisesta opettajasta hyvin kyyniseksi, kaikkitietäväksi ja muita vähätteleväksi ihmiseksi. Tunnit kuluu suurimmaksi osaksi kiistelyyn jostain turhanpäiväisestä asiasta, koska ko. tyyppi haluaa osoittaa kuinka nuoria ja tietämättömiä me ollaan.

Pääsin sitten tossa toissapäivänä potkaisemaan takaisin, kun keskustelu pyöri uskonnon piirissä (en tiedä miten se liittyy miedän opintoihin millään tavalla). Opettajamme totesi yhdelle oppilaalle, että Jeesuksen oikea alkuperäinen nimi oli X arabiaksi. Sanottuaan tämän hän päästää tälläisen kummallisen ääniefektin osoittaakseen, että oppilas oli väärässä. Olin siinä vaiheessa jo aika kyrpiintynyt hukatusta tunnista, jota varten olin taas matkustanut kaksi tuntia, joten suun kiinni pitäminen oli liian haasteellista.

Totesin opettajalle, että oikeassa hän varmaan nimen suhteen on, mutta kieli ei todellakaan ollut arabia, vaan heprea. Vauhtiin päästyäni imitoin vielä samaisen opettajan ääniefektejä ihan vaan huvin vuoksi. Totesin vielä lopuksi, että kun tämä asia on nyt saatu pois päiväjärjestyksestä, niin voitaisiinko me nyt vaikka opiskella jotain.

Tyyppi on ollutkin minulle sen jälkeen hyvin vastenmielinen, mutta minkäs teet, pakko oli palauttaa takaisin maanpinnalle ;)

Juuri kun pääsin tuossa edellisessä kirjoituksessa haaveilemaan lomasta, pamahti sellainen ihan tahtomatta eteen. Sunnuntai-iltana kun oltiin matkalla Kylemoren karting-radalle alkoi vähän yskittää ja sitten sen puolen tunnin ulkoradalla ajelun jälkeen alkoivat niskakivut, naureskelin, että joo tässä nyt sitten viikon loma kun on vähän kipee olo.

Niin se sitten vaan meni, että maanantai-aamuna ei päässyt sängystä ylös ollenkaan ja olo oli todella kurja. Sama flunssa jatkui tiistaina, mutta keskiviikkona päätin lähteä kouluun, kun ei ollut kuin kolme tuntia tiedossa. No eihän siitä mitään tullut, vaikka sinnittelinkin loppuun asti. Suoraan koulusta kotiin ja peiton alle oli matka.

Siinä sitten rattoisasti valvoin koko yön tukehtuen yskään vuorotellen palellen ja hikoilen. Tänään on olo ollut vähän parempi, mutta ei tästä huomenna vielä mihinkään muualle kun lääkäriin lähdetä.

Olen nyt sitten aina voinnin parannuttua kirjotellut vähän koulujuttuja. Mun pitäis maanataiksi taikoa artikkeli (feature, mikähän tuo olis nyt suomeksi?) haluamastani aiheesta. Kriteereinä oli ajankohtaisuus ja kiinnostavuus. Sain sitten idean yhden juuri julkaistun raportin ja toisen paikallisen uutisen pohjalta kirjoittaa nuorista huumeidenkäyttäjistä täällä "maaseudulla".

Lähtökohtana on heidän asenteensa huumeidenkäyttöön, mikä ainakin omasta mielestäni on aika positiivinen Suomen nuoriin verrattuna. En tiedä olenko varttunut liian naiivissa maailmassa (epäilen), mutta en ole koskaan Suomessa siellä "maaseudulla" asuessani törmännyt niin julkiseen pilvenpoltteluun, kun mitä täällä näen joka päivä. Eipä tuo rajoitu pelkästään siihen, juuri pari viikkoa sitten todistin erään nuoren henkilön pillerikauppaa paikallisen pubin vessanovella.

Olen haastatellut muutamaa nuorehkoa tuttua, jotka harrastavat ko. toimintaa, jotka ovat minulle aika reippaasti kertoneet mistä kamaa saa ja käväisin tossa yhdessä talossa, jossa on joka viikonloppu bileet, joiden päätarkoituksena on yleensä kokaiinin vetäminen. Eli vähän kai tässä hipaistaan jonkin sortin tutkivaa journalismia, vaikkakin hyvin kevyesti.

En sitten tiedä kiinnostaako ihmisiä tuollaiset jutut. Mua ainakin kiinnostaisi ja varmaan näitten nuorten vanhemmillakaan ei ole ihan selvää käsitystä miten laaja tämä huumeongelma tässäkin pikkukylässä on.

Juttu on jo melkein valmis (800 sanaa, vielä 200 uupuu) ja huomenna, jos vain vointi sallii, lähden juttelemaan yhden nuorisotyöntekijän kanssa, jotta saan vielä parit lainaukset tuota artikkelia varten. Peukut pystyyn.

Nyt vituttaa. En tiedä miksi vituttaa mutta vituttaa.

Koulu on viime aikoina ollut suoraan sieltä ja syvältä. Tunneilla ei tehdä mitään tai jos tehdään jotain joko kiistellään jostain tyhjänpäiväsestä asiasta kuten siitä kuinka paljon valokuvauksenopettaja veloittaa valokuvapaperista, tai kuunnellaan kun opettaja lukee monistenipusta tilastoja.

Ihan oikeesti, en mä jaksa matkustaa neljä tuntia päivässä tollasen paskan takia. Tälläkin viikolla skippasin yhen tunnin, ettei tarvitsisi odottaa bussia taas kahta tuntia. Jos tutori alkaa marista niin sanon sitten ihan suorat sanat tästä paskasta.

Toinen asia mikä kyrsii oikein huolella on tämä pikkukylä. Taas tuli sellaisia idiootteja vastaan, jotka kuvittelee, et mulla ei ole aivoja koska olen ulkomaalainen ja koska edustan vastakkaista sukupuolta. Kiljuin niille jo tästäkin asiasta, mutta nyt minut on vaihteeksi leimattu hulluksi akaksi.

Jos mä voittaisin nyt lotossa niin lentäisin ensimmäisellä lennolla johonkin kauas ja istuisin siellä sängyn päällä enkä tekisi yhtään mitään. Jos kuitenkin päättäisin jotain tehdä niin varmaan juoda ketjussa kahvia ja heitellä kiviä ikkunaan.